Hetki sitten oli vielä arki ja arjen tavoitteet ja suoritukset. Sitten vastaan tuli pieni näkymätön vihollinen ja noin vaan ollaan suljettuna kotiin. Vapaus on näkymättömän moraalin rajan tuolla puolen. Sitä ei saa ylittää, mutta se paistaa minua silmiin ja kutsuu minua. Nyt vietän aikani vastuullisesti neljän seinän sisällä ajatuksella, että näin kuuluu tehdä ja kyllä tämä tästä. Positiivisuuttahan tässä tarvitaan. Positiivisen tulevaisuus on kirkas.
Suojellaan terveydenhuoltoa, vanhuksia ja muita riskiryhmäläisiä. Tehdään kuten käsketään, koska se on oikein. Vaikka olen samaa mieltä hallituksen ja yleisen mielipiteen kanssa siitä, että nämä varotoimet ovat oikein, elän kuitenkin tätä elämää omasta näkökulmastani. Kyllä sen voi ainakin itselleen ääneen sanoa. Nyt kyllä ärsyttää ja ahdistaa. Ärsyttää, että kun itse teen oikein kuulen kuinka ihmiset hamstraavat hyllyt tyhjäksi ja menevät Lappiin lomalle. Ahdistaa, että tilanne on tämä ja tulevaisuus on epävarma.
Oli kyseessä korona tai ei, elämässä tulee vastaan tilanteita, joihin et omasta tahdosta päätyisi ja jotka laittavat arvosi puntarille. Elämää ohjaavat suunnitelmat menevät viemäristä alas ilman, että itse voi vaikuttaa asioihin ollenkaan. Faktahan on se, että tulevaisuus on positiivinen, kun tietää, että siellä tapahtuu jotain. Jotain minkä olet itse päättänyt sinne tulevaisuuteen sijoittaa ja teet sen eteen töitä. Tästä koronan aiheuttamasta tilanteesta olen huomannut, että kun tulevaisuus on epävarma, nykyhetki tuntuu myös epävarmalta ja ajoittain jopa ahdistavalta.
Miten itse aion päihittää koronamasennuksen? Se on vaikea kysymys, johon ei löydy yhtä oikeaa vastausta. Aion antaa tunteilleni tilaa ajatuksistani, mutta en liikaa. Negatiivisissa ajatuksissa vellominen pahentaa omaa oloa. Ajatus palkinnosta tämän kaiken jälkeen helpottaa hieman. Jos taloustilanne antaa myöten, lennän syksyllä Budapestiin kylpylälomalle. Kyllä tästä selvitään, kunhan lomalle päästään, kaikui myös monen uusimaalaisen ajatukset. Kotona toimettomana olo turhauttaa ja tilanteeseen pitäisi saada helpotusta heti riippumatta siitä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Tulevaisuus on hyvä olla kirkas, mutta kun siihen ei voi paljoa vaikuttaa näen parhaaksi keskittyä nykyhetkeen.
Tästä herää kysymys siitä minkälaista elämää elän arkeni ulkopuolella? Kuka olen tässä ja nyt? Ei, en pohdi suurta eksistentiaalista kysymystä siitä, että mikä on tarkoitukseni maan päällä vaan yksinkertaisesti kuka olen ilman tavoitteitani. Tavoitteet ovat hyvästä. Ne motivoivat meitä saavuttamaan jotain parempaa tulevaisuudessa. Elän elämääni tavoitteet tähtäimessä, mutta olen paljon enemmän kuin tavoitteeni. Ironista kyllä, teen töitä, jotta saavutan tavoitteeni, jotta voin toteuttaa unelmani ja intohimoni, mutta unelmani usein väistyvät tavoitteideni tieltä. Mikä estää minua tekemästä näitä asioita nyt kun minulla ei ole muuta kuin aikaa?
Edellisen kysymyksen kirjoittamisesta on kulunut muutama päivä tarkoituksenmukaisessa teorian testauksessa. Olen kysynyt itseltäni yksinkertaisen kysymyksen: mitä haluan? Olen halunnut olla paremmassa kunnossa, joten olen käynyt nyt kahdesti lenkillä. Olen halunnut pitää kouluhommista taukoa, joten olen pitänyt. Yhtäkkiä huomaan, että päivät kuluvat eikä korona aiheuta paljoa ahdistusta. Vaikka en voi väittää, että en kaipaa ystäviäni ja eloisampaa arkea, olen tyytyväisempi. Korona on jossain tuolla, mutta niin kauan, kun se pysyy siellä, se ei voi tulla minun ja haaveitteni väliin.
Avainsanat: ajankäyttö, karanteeni, korona ahdistus