Harvalla elämä menee täysin suunnitelmien mukaan, ja moni ei ole varma suunnitelmastaan koskaan. Silti myös mutkia pitkin elämässä voi päästä pitkälle. Kaisa Stigellistä ei tullut historian opettajaa, sillä hakupaperit eivät koskaan menneet perille. Kun elämä vei hänet muihin opiskelu- ja työpaikkoihin, ymmärsi hän, ettei opettajuus olisi hänelle sopinutkaan. Sen sijaan muiden kannustaminen eteenpäin on edelleen lähellä sydäntä, ja nyt hänellä onkin esimiestyössään Osuuspankilla noin 400 alaista ja 12 sparrattavaa esimiestä. Paljon elämä mutkineen on jo opettanut: elä nyt täysillä ja tee töitä hulluna, uskalla kokeilla äläkä pelkää epävarmuutta. Myöhemmin kyllä sitten ymmärtää, mikä tarkoitus kaikella tapahtuneella on ollutkaan.
Joskus Kaisa vielä harmitteli, että harhailuun ja oman juttunsa löytämiseen meni niin kauan. Hän opiskeli yrittäjyyttä ammattikorkeakoulussa, kun paikka historiaa opiskelemaan ei auennut. Hän jatkoi yliopiston puolella kauppakorkeakoulussa ja kirjoitti gradun aiheesta, joka ei tällä hetkellä enää tunnu omalta jutulta. Vaihdossakin hän opiskeli sivuainekokonaisuusuuden, jolle ei myöhemmin olekaan ollut käyttöä. Mutta mitä sitten? Kaikella on tarkoituksensa.
- Enää en harmittele sitä. Ilman kaikkia kulkemiani polkuja en ehkä olisi minä. Esimerkiksi tykkäsin työstäni työhönvalmennusfirmassa – samaan aikaan ymmärsin, etten halua toimia opettajana kokopäiväisesti.
Opettele sietämään epävarmuutta, sillä ei se minnekään katoa työelämässäkään.
En usko, että on vain oikeita ja vääriä päätöksiä. Elämässä tulee vastaan risteyksiä, joissa joskus saamme päättää suunnan, mutta aina ei käy niin. Usein elämä tekee päätöksiä puolestamme – kuten silloin, kun Kaisaa ei päästettykään historian pääsykokeeseen hakupapereiden hukkumisen takia. Näin parikymppisenä helposti ajattelee, että kunhan vain saan sen vakiotyön ja perheen, niin vihdoin epävarmuus kaikkoaa elämästä. Eihän se ihan niin mene, naurahtaa Kaisakin.
- Opettele mieluummin sietämään epävarmuutta, sillä ei se minnekään katoa työelämässäkään. Itsellä paineensietokyky on kyllä kehittynyt viime vuosina sen ansioista, että stressiä ja epävarmuutta on vain joutunut kestämään kovissa paikoissa esimiestyössä. Älä siis pelkää stressin tuntemuksia, sillä se kyllä opettaa, jos siihen suhtautuu oikein.
Paras lääke epävarmuutta vastaan on kokeileminen. Perfektionistien ongelma usein on, ettei uskalla lähteä toteuttamaan mitään, ennen kuin kaikki on varmasti toimivaa ja hyvin suunniteltua. Mutta siinä vaiheessa aika on jo ajanut ohi, päätöstilanne lipunut liian kauas tai joku muu ehtinyt ensin. Syvään päätyyn vaan, siihen Kaisa kannustaa. Kun epävarmuutta sietää elämässään, uskaltaa elää rohkeammin. Kaisa itse on todella päättäväinen ja jos matkan varrella on jokin este, se vain yllyttää näyttämään:
- Päätin lähteä Argentiinan vaihtoon. Sinne olisi tarvittu espanjan taitoa. Sitä minulle ei ollut mennessä, mutta takaisin tullessa jo sen verran, että hyvin pärjäsin! Ymmärsin paikan päällä, miksi kielitaito oli vaihtoon pääsyyn edellytyksenä – ei siellä ilman sitä oikein pärjännyt. Pakko oli tässä tapauksessa paras opettaja.
Perfektionistien ongelma usein on, ettei uskalla lähteä toteuttamaan mitään, ennen kuin kaikki on varmasti toimivaa ja hyvin suunniteltua.
Entä ne risteykset, joissa päätös pitääkin tehdä itse? Jos ei tiedä mitä haluaa, täytyy miettiä omia vahvuuksiaan. Kaisakin on hahmotellut mielessään omia toiveitaan työstään vahvuuksiensa kautta. Kaksi yhdistävää tekijää on aina löytynyt: ihmisten sparraaminen työssään ja uudistaminen.
- Keskity siihen missä olet hyvä, osaa tarpeeksi sitä, missä et ole vahvimmillasi ja pyydä apua siinä, missä olet heikoimmillasi. Mutta panosta aina vahvuuksiisi, Kaisa kannustaa. Sinun pitää aina tunnistaa ne taistelut, joissa on tehtävä tosi priimaa. Lopuissa riittää sitten vähempikin.
Mitkä taistelut voisivat sitten opiskelijalle olla niitä tärkeimpiä? Ensimmäisenä minulle tulee mieleen työhaun paradoksi: koska vain kokenut saa työtä, kokematon ei saa kerättyä kokemusta mistään päästäkseen eteenpäin. Kaisa ei usko, että tuo taistelu olisi mahdoton. Tärkeintä on vain ottaa niitä pieniä askeleita.
Keskity siihen missä olet hyvä, osaa tarpeeksi sitä, missä et ole vahvimmillasi ja pyydä apua siinä, missä olet heikoimmillasi.
- Kun ei ole vielä sitä kokemusta, on älyttömän tärkeää, että jokaikisen duunin hoitaa todella hyvin, viimeisen päälle priimasti. Silloin osoitat, että olet kova tekemään työtä. Vähitellen jokaisesta työstä kertynyt kokemus alkaa näkyä itsevarmuudessakin. Näin hyvän kehä alkaa pyöriä.
- Tärkeintä on aina asenne. Substanssin saa aina opetettua, joten oikeastaan täytyy vain osata oppia ja omaksua. Uuden oppimisen taito ja se, miten juuri minä opin uudet asiat – sen ymmärtäminen on todella tärkeää.
Kaisakin on tasapainotellut opiskeluaikana ainejärjestöhommien ja työnteon – sekä tietysti sen opiskeluarjen – välillä. Onneksi ne kaikki tukevat toisiaan: Opintoja helpottaa, kun työelämässä saatujen käytännön kokemusten avulla on helpompi käsittää tieteen teorioiden kiemuroita. Ainejärjestötyöstä taas saa arvokasta kokemusta työelämää varten, ja työelämässä puolestaan pääsee pohtimaan opittua käytännössä. Miten tähän kaikkeen riittää aika, kun pitäisi myös nauttia opiskelijaelämästä?
- Se on itseään ruokkiva kehä. Tunnistan, että osa opinnoista meni läpi rimaa hipoen – en osaa kuitenkaan katua sitä jälkikäteen. Ne opit, mitä ainejärjestötyöstä ja muusta työskentelystä olen saanut, ovat olleet niin arvokkaita: rohkeus, argumentointitaidot, verkostoituminen ja erilaisten ihmisten kanssa työskentely.
Verkostoitumistaidot ovat nimittäin Kaisan mukaan jotain, mikä ei kulje käsi kädessä sosiaalisuuden kanssa. Aika lohdullinen ajatus, eikö? Koska kyseessä on opeteltava taito, kuka tahansa voi kehittyä siinä. Kyse on lopulta siitä, että tunnet oikeat ihmiset. Ja niitä oikeita ihmisiä ei vain opi tuntemaan, jos opiskeluaikansa viettää ihmisten sijaan vain ja ainoastaan kirjojen ääressä. Kirjojakaan Kaisa ei silti vähättele, päinvastoin.
- Luen paljon. Yliopistossa opiskelu opetti lukemaan maailmaa isommin. Nykyäänkin seuraan alani kirjallisuutta ja julkaisuja, jotta pysyn mukana ajassani ja opin koko ajan uutta – maailma muuttuu herkeämättä. Ei kerran hankitun tutkinnon tietojen varassa voi olla koko työelämäänsä. Luen myös kaikkea muutakin, jotta aivoni eivät menisi tukkoon. Lukeminen on itselleni mieluisa harrastus.
Rohkeus, uteliaisuus, kokeilunhalu, ne vievät eteenpäin.
Jos Kaisa saisi kirjoittaa kirjeen nuoremmalle itselleen, mitä hän sanoisi?
- Analysoisin enemmän erilaisten valintojeni seurauksia, sillä tuolloin en tajunnut, miten suuri merkitys kaikilla tekemilläni töillä ja valinnoilla tuleekaan olemaan. Rohkeus, uteliaisuus, kokeilunhalu, ne vievät eteenpäin. Voi kuitenkin olla, että kirje nuoremmalle itselleni jäisi kirjoittamatta - ehkä kaiken kuuluikin mennä juuri näitä mutkia pitkin.