Search
  • Spotlight 2021

Väsyttääkö korona?

Mennäänkö huomenna lenkille? Viesti kilahtaa puhelimeen, ja näppäilen kyllästyneesti vastauksen. Mennään vaan! Puolen päivän jälkeen nousen väsyneenä sängystä ylös, ja sidon kengännauhat viidettätoista kertaa tällä viikolla kiinni. On tiistai. Lenkistä on tullut uusi kirosana ja lautapelit kulutettu loppuun. Aikaa olisi opiskeluun, mutta woltitan mieluummin ja katson samaa sarjaa suoratoistopalvelusta yöhön asti. Ei ole mitään tekemistä eikä tekeminen tunnu miltään. Töitä pitäisi hakea, vaan ei niitä ole tarjolla. Eristyksessä aamu alkaa laihalla kahvilla ja päättyy tyhjien katujen tarkasteluun ikkunasta. En enää muista, millaista oli olla väkijoukon keskellä tai edes käydä luennolla. Olen keskellä uutta ikuisuutta. Ihminen on pohjimmiltaan laumaeläin, ja eristys laumamme jäsenistä on yksi suurimmista rangaistuksista, jonka voimme kokea, ja johon rangaistuslaitoksemmekin perustuu.


Kun sattumalta kohtaan kaupassa puolitutut silmät, kulmakarvat ja kaiken mitä maskin sekä pipon yhdistelmästä juuri ja juuri jää nähtäväksi, tervehdin ontuen, hieman epävarmana siitä, tunnistaako toinen minut oman suojavarustukseni takaa. Onnekseni puolituttu tervehtii takaisin, ja monen kuukauden näkemisen jälkeen vaihdamme pari sanaa, yllätys yllätys, koronasta. Suuntaan ystäväni luo leffailtaan ensimmäistä kertaa viikkoihin. Kuinka ihanaa nähdä tuttuja kasvoja, ainoita kasvoja, joita olen viimeisen vuoden aikana nähnyt ilman suojavarusteita tai rätisevää zoom-ruutua. Kotiinlähdön tullessa jokaisen takaraivossa soi kuitenkin taustamusiikkina Antti Tuiskun Tyhjä huone. Jonnet ei muista.

Koronavuosi, kokonainen vuosi enemmän tai vähemmän eristyksissä. Pysähdyksissä. Maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut meistä jokaiseen tavalla tai toisella, ja olemme joutuneet luopumaan asioista, jotka ennen olivat arkipäivää. Sosiaalisten kontaktien dramaattinen vähentyminen etäopetuksen ja sosiaalisten menojen peruuntumisen vuoksi näkyy jaksamisessa. Monet asuvat yksin kaukana perheestä, jolloin ystävien näkeminen olisi entistä tärkeämpää. Tämän lisäksi arki on rutiinien ja esimerkiksi harrastusten puuttuessa kaoottista, ja tämä näkyy muun muassa opiskelumotivaation laskuna.


Mutta mikä on tämän blogipostauksen tarkoitus? Muistuttaa, ettet ole yksin ja että eristyneisyys on päässyt heiluttamaan vahvempiakin meistä. Jos ette jaksa, niin koittakaa vaan jaksaa, sitähän ne virkkoo. Vaan kun on koitettu jaksaa, muttei jaksettaisi enää jaksaa. Emme osaa siis tarjota ratkaisuja sinulle, ja jos osaisimme, olisi ne annettu varmasti jo muualta. Mutta voimme tarjota myötätuntoa, ymmärrystä ja yrittää kantaa pientä palikkaa heiluvassa tornissasi. Et ole yksin.


Helsingin yliopiston opiskelijoihin kohdistuneen tutkimuksen mukaan jopa 60 % vastanneista on kokenut uupumista tai uupumisriskiä. Et siis todellakaan ole yksin fiiliksiesi kanssa. Ei ole häpeä olla väsynyt tähän tilanteeseen. Silloin kun koko elämä laitetaan päälaelleen, on luonnollista, että se vaikuttaa omiin voimavaroihin. Ei tarvitse olla paras versio itsestään eikä jaksaa tehdä yhtä paljon kuin ennen. On ok, että opinnot eivät etene samaan tahtiin tai urheileminen on jäänyt vähemmälle. On myös ok, että koti ei ole aina tiptop eikä kukaan kuole satunnaisiin (tai vähemmän satunnaisiin) wolt-tilauksiin. Nyt on aika olla armollinen itselle ja ottaa happea. Ethän siis vertaa itseäsi muihin tai laske omia saavutuksiasi. Juuri nyt tärkeintä on selviytyä tavalla tai toisella tästä kriisitilanteesta.

Voisiko valoa kuitenkin olla tunnelin päässä? Emme tiedä varmaksi millaista elämä korona-ajan jälkeen tulee olemaan. Haluamme silti universaalina ilmiönä pohtia, että vaikka kokemus nyt eristää, rajoittaa ja hylkää, ehkä se jonain päivänä yhdistää. Ehkä voit vaihdossa kertoa kokemuksistasi ja kokea sanatonta ymmärrystä intialaisen tai japanilaisen kanssa. Ehkä rajoitukset saavat puolitutun näkemisen tuntumaan merkityksellisemmältä ja kiitollisuuden tunteen leimahtamaan sydämessäsi. Ehkä tulevaisuuden työpaikassa nauru raikaa taukohuoneessa korkeammin kollegan kanssa, joka eli samat vaiheet läpi kuin sinä. Et ole yksin.


Esitämme sinulle myös kainon pohdinnan: kun elämä on heittänyt kuperkeikkaa, mikset siis itsekin heittäisi kenkiä nurkkaan ja kääntäisi perspektiivisi ylösalaisin? Tee jotakin hullua, joka voisi olla hauskaa ja tuottaa iloa itsellesi ja ehkä myös kaverillesi. Menkää piknikille juhlavaatteissa keskiviikko aamuna, ja älkää välittäkö, mitä muut sanoo tai ajattelee. Maalaa vanhat farkut tai ompele sukkiin koristekuvioita. Menkää kaverin kanssa soutamaan ja hypätkää pyjamassa uimaan jääkylmään veteen. Mitä hullunkurista tekemistä sinä keksisit? Pysähdy ja pohdi, mikä tuottaisi sinulle iloa, vain luovuus on rajana. Tee näistä lista, josta voit toteuttaa yhden asian joka päivä, kenties aamulla aikaisin (tai keskiyöllä, emme voi tietää päivärytmiäsi). Muista, että listaamiesi asioiden ei välttämättä tarvitse olla trampoliinilta kolmoisvoltilla jokeen hyppäämistä, vaan se voi olla kevään ensimmäisen kukan ihastelua. Tekemisellä ei tarvitse olla suurta merkitystä tai sen ei tarvitse olla järkevää, tärkeintä on, että se saa hymyn huulillesi ja piristää päivääsi. Ja kun rajoitukset jossain vaiheessa poistuvat, uskalla tulla mukaan toimintaan uudestaan tai ensi kertaa. Olemme kaikki samassa tilanteessa. Et ole yksin.

Uupumukseen, ahdistukseen ja muihin mieltä painaviin asioihin kannattaa hakea apua ajoissa matalalla kynnyksellä. YTHS:n päivittynyt numero on 046 7101073 (ma-pe klo 8-14). Kriisikeskus Mobilen tavoitat ympäri vuorokauden numerosta 044 7888 470.

49 views

Recent Posts

See All